Krisu -Siuntiosta Siuntiolaista elämää - murheineen ja iloineen

Tuuletuspäivä

Kävelin päivällä tehtaan pihan poikki, kun puhelimeen napsasti ensimmäinen tieto. Rinteestä tuli puheenjohtaja. Puoli minuuttia myöhemmin tuttu toveri heiluttaa kättään koneiden välistä ja tekee voiton merkin. Raskaan metallin miehet olivat tyytyväisiä. Siirryin myöhemmin toimiston puolelle, jossa valkokaulustoveri toteaa homman menneen nyt nappiin, nyt on hyvä draivi. 

Urpilainen mainosti olevansa tulevaisuus ja haastajan olevan paluu menneisyyteen. Aika ikävän mielikuvan ex-puheenjohtaja antaa puolueen valitsemien edustajien päätökselle. Tähän ovat tarttuneet myös muut puolueet ja niiden äänitorvet, menneisyys, vanhanaikaisuus, naisten sortaminen jne.

Rinne on tulevaisuus, sanoivatpa vastustajat mitä tahansa. Yllättävän hanakkaasti eri puolueiden edustajat ovat tuomitsemassa valintaamme. Valitsimme itsellemme mieleisen puheenjohtajan, emme miellyyttääksemme kokoomuksen kannattajia tai vihreiden äänestäjiä.

Tulevaisuus ei ole vain oikeistopuolueiden, oikeistoaatteiden tai oikeiston talouspoliitikan näköinen. Meidän tulevaisuus on punaisempi, sosialidemokraattisempi ja  on vasemmistolaisempi talouspolitiikkaltaan.

Miestenpuolue? Ja pah.... Puheenjohtajistoon saatiin aivan loistavaa naisenergiaa Sanna Marin ja Krista Kiuru. Koulutettuja ja fiksuja naisia, vaikka ensimmäiset korpit huutelevat, että koulutetut naiset katoavat puolueesta. Jos sosialidemokratia on ollut tähän mennessä oikea aate, niin aate ei muutu uuden johtoporukan myötä. Jos vuotoa tapahtuu kokoomukseen, niin kyllä ihminen on kovin väärässä sakissa ollut jo alkujaankin.

Varmasti tapahtuu loikkauksia ja eroamisia, niin olisi tapahtunut Jutan voittaessakin ja niin tapahtuu nytkin. Niin on tapahtunut aina, kun muutoksia tapahtuu ja tulee tapahtumaan vastakin.

Antti Rinne, Antti Lindman, Sanna Marin, Krista Kiuru ja Reijo Paananen - siinä on hyvä nippu- siinä on meidän tulevaisuus. Pahan ilman linnut rääkyköön, onnea uusia SDP ja uusi alku.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mutta pystyykö Rinne devalvoimaan Euron? Vai onko hänellä lihasta ohjata Suomi ulos eurosta? En olisi näistä vielä niin varma!

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Entäs jos Kepu ja Kokoomus kaivavat esille Ahon työreformin?

Käyttäjän parviainen kuva
Kristian Parviainen

Kepu ja Kokoomus, sekä muut puolueet tekevät ja kaivavat esille mitä haluavat.
SDP tekee omaa politiikkansa ja neuvottelee muiden kanssa omista lähtökohdistaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Saattehan te neuvotella, mutta Sipilä ja Risikko(?) tekevät, mitä tekevät.

Käyttäjän parviainen kuva
Kristian Parviainen

Jos kansa haluaa sellaisesta, että kepu ja kokoomus johtaa ja päättää asioista, niin sitten kansalaiset äänestävät kepua ja kokoomusta. SDP on oma vaihtoehto niille kansalaisille, jotka haluavat vasemmistolaista politiikkaa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #6

SDP:n puoluejohto on viime vuosina määritellyt puolueen poliittiseen keskustaan. Onko nyt tarkoitus siirtyä kohti valtiojohtoista sosialistista järjestelmää?

Käyttäjän ViljoRafaelHeinonen kuva
Viljo Heinonen

Puolueen nostamiseksi tarvitaan reaalisesti toteutettavissa olevia tavoitteita. Sellaisia en ole Rinteeltä kuullut. Valtion toimin työllistäminen ei nykytilanteessa toimi. Se kuitenkin on ollut Rinteen vahvin argumentti.

Toivotan Rinteelle voimia ja onnea lähes mahdottomassa tehtävässään. Hänen on puheillaan vakuutettava puolueväkeä ja koko kansaakin tavoitteensa taakse. Samalla hän joutuu ratkomaan asioita ja ottamaan kantaa ihan käytännön tasolla.

Tosiasioiden ja tavoitteiden välissä on rutkasti ilmaa. Kysymys siitä, miten Rinne säilyttää luottamuksensa tulevaisuuden luojana, vaikka hän joutuu käytännön ratkaisuissaan taipumaan realismin tasolle. Mielikuvilla tässä pelataan, mutta kuitenkin niin, että uskottavuus säilyy.

Jutta onnistui hyvin käytännön työssä valtiovarainministerinä, mutta tulevaisuuden uskoa hän ei luonut ainakaan riittävästi. Hän tyytyi esittelemään vieläpä sujuvasti, mitä kaikkea hyvää hallitus sittenkin on aikaan saanut. Tulevaisuuden kuvaksi se oli aivan liian vähän. Mitä tekee Antti? Nähtäväksi jää.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tervettä uhoa ja nauti toki veli, sillä onnea kestää vain hetkisen.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kyllä siellä ollaan ilmeisesti ihan tosissaan. Poliisikin jo erehtyy voitonhuutoja kuunnellessaan, että paikalla on karhu.

http://yle.fi/uutiset/vaaratiedote_seinajoelle_ydi...

Jarmo Hussi

Se mikään loukkaantunut karhu ollut. Se oli eilisestä vittuuntunut Lipponen päiväkävelyllä. Murahteli mennessään.

Jukka Laine

AY-liike teki perinteisen ratkaisun, pieni vähemmistö sai tahtonsa läpi suuren enemmistön harmiksi. Siksi varmasti Rinteen valinta herättää suuria tunteita.

Kuvaavaa on se, että Rinteen mainetekoja mainostavat innokkaimmat kannattajat tekevät sen haukkumalla Urpilaista, joka sai allekirjoittaneelta ainakin täydet pisteet puheenjohtavaihdoksessa.

Itse pidän Rinteen valintaa erittäin valitettavana, koska Rinne edustaa mennyttä maailmaa ja antaa Suomesta entistä negatiivisemmän kuvan. Suomen ongelmien ratkaisu pitäisi löytyä uudesta, ei vanhasta koirasta, joka ei enää uusia temppuja opi. Järjestöpolitikoinnilla ei Suomi tosiaankaan selviä vaan järjestöpolitikoinnista pitää pyrkiä pois aitoihin tekoihin.

Ari Koskinen

Vasemmistolainen talouspolitiikka.... lisää julkista kulutusta ja korkeampi verotus erityisesti yrittämiselle. Mikä sitten johtaa yrittämisen vähenemiseen, työttömyyteen ja pääomien siirtymiseen ulkomaille. Verotulot pienenevät ja sitten samalla logiikalla, veroja on nostettava yhä enemmän. Ja lisää velkaa toki.

Tämä kaikkihan on yleisesti tiedossa, mutta silti sitä halutaan vain yrittää yhä uudelleen ajatuksella, että josko se nyt toimisikin päinvastoin. Tai sitten muuten vaan on niin ikävää, että joku pystyy työllään jotain hankkimaan, joten verotetaan vaan lisää suurituloisia ja yrittäjiä, vaikka siitä olisikin köyhille enemmän haittaa.

Tuuletetaan porukalla!

Jarmo Hussi

Kaikenlaisia naiveja kommentteja on nähty demarien puheenjohtajan vaihdoksen jälkeen.

Ykköspalkinnon siitä haluaisin ojentaa Petri Orpolle: "Demarien päähallituskumppanin kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo muistuttaa, että päätökset kehysriihestä ja rakenneuudistuksista ovat koko hallituksen yhteisesti hyväksymiä. - Ei Rinne revi yksin yhtään mitään (päätöksiä) auki. Ne on yhdessä sovittu, ja demareiden eduskuntaryhmäkin on ne hyväksynyt, hän sanoo tiukkaan sävyyn."

Juu niin oli, silloin puheenjohtajana oli eri niminen, ja jos Orpo ei ole sattunut huomaamaan, eri sukupuoltakin edustanut ihminen. Jotain tehdään ihan varmasti Rinteen uskottavuuden säilyttämiseksi tai sitten meillä on kohta neljän puolueen vähemmistöhallitus. Ja sen mahdollisen vähemmistöhallituksen vetäjän nimikin on vielä auki.

Ensimmäinen vaikuttamisen paikka Rinteellä tulee jo noin kahden viikon päästä. Irtisanoutumalla Urpilaisen takkuutuspolitiikasta hän voi voittaa demareille kolmannen MEP:n paikan.

Toimituksen poiminnat