Krisu -Siuntiosta Siuntiolaista elämää - murheineen ja iloineen

Virhe jota ei haluta myöntää

Vuonna 2005 SDP istuvana hallituspuolueena, teki yhden pahimmista virheistään ja poisti varallisuusveron. Päätöksen jälkisinä päivinä moni peruskannattaja oli tyrmistynyt. Siinä rytäkässä tehtaallammekin demariryhmässä useampikin taisi nakata jäsenkirjansa takkaan protestiksi. Varallisuusveron poisto oli syvä kumarrus herravallalle ja samalla syvä pyllistys peruskannattajakunnalle.

SDP:n puoluehallitus on edelleen sitä mieltä, että päätös oli oikea, mutta on onneksi loiventanut oikeistolaisuusbuumiaan tuomalla tilalle pääomatuloveroa.

Uskottavuutta omien peruskannattajien keskuudessa lisäisi se, että puoluehallitus julkisesti myöntäisi tapahtuneen virheen ja toisi samalla esille selkeät syyt miksi varallisuusveroa ei voida palauttaa.

Tänä viikonloppuna siihen oli mahdollisuus, sillä varallisuusveron palauttamiseksi on tehty kahdeksan aloitetta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Auria (nimimerkki)
Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi/82 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

VAIN IHME VOI PELASTAA KAPITALISMIN
Tiede ei usko ihmeisiin.

Ai teillä SDP:ssa ajatellaan taktikoiden "herravalta" vastaan peruskannattajat. Eikö työväen etu merkitse teille todellakaan mitään?
Ei tietenkään, kun te olette bernsteinilaisia sumuttajia.

www.markusreed.julkaisee.fi/83

markku (nimimerkki)

Veron kertymällä ei liene mitään merkitystä valtion taloudelle.

Himoverottamisessa ei ole mieltä, omaisuuden haltija useinmiten voi järjestää verotuksen ulkopuolelle laillisesti.

JST (nimimerkki)

Olisi mielenkiintoista tietää minkä lehmänkaupan SDP teki asiasta RKP:n kanssa, jonka intresseissä varallisuusveron poisto oli.

2005-2006 vuosia kun miettii, mitä muuta merkillistä siellä tapahtui, eli mitä SDP sai vastakaupassa??

Visitor (nimimerkki)

SDP, virheitä jo vuodesta "Holkerin hallitus" (-87).

http://fi.wikipedia.org/wiki/Holkerin_hallitus

Visitor (nimimerkki)

#3. "Himoverottamisessa ei ole mieltä, omaisuuden haltija useinmiten voi järjestää verotuksen ulkopuolelle laillisesti. "

Kyllä jos siihen väännetään sopivat lait...

"Näin ökyrikkaille lapioitiin lisää rahaa

Vuonna 1993 toteutettu pääomaverouudistus toi satumaiset rikkaudet kaikkein suurituloisimpien suomalaisten ulottuville ja tuloerot kasvoivat jyrkästi. Nyt superrikkaiden jackpot täydennetään poistamalla varallisuusvero. Tuloerotutkijoiden mukaan siitä seuraa varmasti vain se, että tulo- ja varallisuuserot kasvavat entisestään.

Perinteinen tarkastelukulma jätti kuitenkin pimentoon sen, mitä todella tapahtui. Esko Ahon porvarihallituksen pääomaverouudistus loi superrikkaille tilaisuuden valtaviin rikkauksiin ja yhteiskunnan huippukerroksen irtiottoon. Vuosina 1990 - 2002 reaalitulot kasvoivat Suomessa keskimäärin 19 prosenttia. Suurituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat samaan aikaan 44 prosenttia, mutta todellinen kehityksen kuva aukeaa vasta ensi viikolla julkaistavasta tutkimuksesta, jossa tarkastellaan erikseen myös suurituloisimman prosentin, noin 50 000 rikkaimman, tulokehitystä. Heidän reaalitulonsa kasvoivat 122 prosentilla.

Vertailun vuoksi: Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat samassa 12 vuoden jaksossa 1 prosentilla. (...)

"Eri Pohjoismaissa toteutetuista pääomaverouudistuksista Suomeen luotiin malli, jossa veroilta välttyminen on kaikkein helpointa..."

http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/varallisuus...

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi/51 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

VAIN IHME VOI PELASTAA KAPITALISMIN
Tiede ei usko ihmeisiin.

Tuolla puoluetoverisi, Jyväskylän bernsteinilais-sumuttaja Kajannes ei tiedä, että työttömyys johtuu kapitalismista, vai eiköhän ollut tietävinään.
Tietääköhän se tohtori Arja Alho sen asian?

www.markusreed.julkaisee.fi/91

kokoomusta äänestävä (nimimerkki)

Miksi SDP ei voisi ottaa varallisuusveron palauttamista eduskuntavaaliohjelmaansa?

Jos SDP haluaisi profiloitua edes hiukan perinteelliselle linjalleen niin sen tulisi ehdottomasti ajaa seuraavia muutoksia verotukseen:
1. Varallisuusveron palauttaminen
2. Verotuksen kiristäminen niiltä, jotka tienaavat enemmän kuin 3500 Euroa kuussa.
3. Osinkotulojen verotuksen yhtenäistäminen niin, että kaikista osinkotuloista verotetaan 30%.
4. Ylipäänsä kiinteistöjen verotuksen kiristäminen.
5. Yhtiöverotuksen kiristäminen vähintään Ruotsin tasolle.

Näillä viidellä jutulla SDP:n voisi ehkä alkaa tunnistaa siksi ns. vanhaksi SDP:ksi.

Henry Bjorklid

#9 Oikein.

Tuo Jutan kaikille nuorille töitä tai koulutusta on vain jujuttelua. Koskeeko se myös nuoria, joita ei hyväksytä työtön-nimikkeen alle?

Tehkää niinkuin "Kokoomusta äänestävä" tuossa yllä sanoo. Nythön, niinkuin tässä tavlaan on kerrottukin, osa Demareiden päätöksistä menee Kokomustasta oikealta ohi.

Kiitos Kristian, että uskallat sanoa mitä sanoit. Se on miehen työ!

Henry

Silurus (nimimerkki)

Varallisuusveron tarpeelle ei ole mitään muuta perustelua, kuin sosialipummin ahneus. Tämä ahneus ei ole luovaa ahneutta, vaan tuhoavaa. Sosialidemokraatti elää jossain satumaailmassa, jossa kaikki varallisuus on staattista ja ollut olemassa koko universumin alusta alkaen -- nyt sitä vain sitten "jaetaan" ja mikä on tuloa yhdelle, on pois toiselta. Töitäkään tässä dystopiassa ei ole kuin joku tietty maaginen määrä -- jos joku "ahnehtisi" itselleen ylityötunnin, olisi se joltakulta toiselta pois. Siksi demari haluaa korottaa työn marginaalikustannuksia -- siis sitä rajahyötyä, mikä tulee työntekijälle "riittävän" elintason jälkeen. Demarille tämä riittävä lienee noin 1000 euroa. Tämän jälkeen veroprogressio on jo lähellä maksimia.

Mika.H (nimimerkki)

Varallisuusveron kiertäminen oli yksi helpommista verokikkailuista.

Samoin se aiheutti sen, että Suomesta katosi pääomia.

Uskoisin, että kokonaisverotulot kasvoivat tuon veron poistolla.

Kas kun tuo kansantalous ei ole ihan pelkkää ynnäämistä ja vähentämistä...

Poliitikoille ja pölhöille tuo tietysti on sopivan provokatiivinen aihe hölöttää siitä sitä sun tätä.

Toimituksen poiminnat