Krisu -Siuntiosta Siuntiolaista elämää - murheineen ja iloineen

Kaikki blogit puheenaiheesta Liikenneverkko

Länteen päin Berner

Läntisellä Uudellamaalla on aina ollut huoli alueen päätien eli kantatie 51:sen turvallisuudesta. Tuttavallisemmin Hangontie eli tie Helsingin ja Hangon välissä. Tien alkupätkä on hyvä ja turvallinen Helsingistä Kirkkonummelle, mutta siitä eteenpäin rytisee ja paukkuu liiankin tiheään tahtiin.

Jos yhtä vilkas tie olisi Kainuussa, Satakunnassa tai Lapissa, olisi tie jo monikaistainen moottoritie, mutta kun on se aluepolitiikka.

Länteen päin Berner

Läntisellä Uudellamaalla on aina ollut huoli alueen päätien eli kantatie 51:sen turvallisuudesta. Tuttavallisemmin Hangontie eli tie Helsingin ja Hangon välissä. Tien alkupätkä on hyvä ja turvallinen Helsingistä Kirkkonummelle, mutta siitä eteenpäin rytisee ja paukkuu liiankin tiheään tahtiin.

Jos yhtä vilkas tie olisi Kainuussa, Satakunnassa tai Lapissa, olisi tie jo monikaistainen moottoritie, mutta kun on se aluepolitiikka.

Berner-sotku kilpistyy perustavanlaatuiseen asiaan

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) antoi eilen Ylen A-studiossa yhden selityksen sille, miksi liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin liikenneselvityksestä on syntynyt niin valtava sotku.

Ja sotkuhan on valtava; hallituskumppaneiden kokoomuksen ja perussuomalaisten reaktiot Bernerin selvitykseen ovat olleet poikkeuksellisen suorapuheisia.

Liikenneväylämme tuottavat voittoa ja palveluita jo nyt

Kirjoitin Bernerin liikenneverkkohankkeesta ensimmäisen kerran tammikuun alussa,  ja nyt olen ihan vain hieman ihmeissäni.

En arvannut, että ministeri Berner olikin jo kaahaamassa suoraan päin autokauppaa, ottamassa kimmokkeen valtiovarainministeriöstä, ja päätymässä ojaan katolleen vain reilut kaksi viikkoa myöhemmin.

Oletin nimittäin, että kyseessä olisi hyvin valmisteltu ja jo valtioneuvostossa taputeltu hanke. No eihän se ollut.

Alueverkkoyhtiö: Kasvua digitaalisilla innovaatioilla

Suomen valtio ja kunnat sijoittavat valtavia summia julkisten alueiden ja väylien ylläpitoon. Jalkakäytävien, torien ja puistojen rakentaminen ja ylläpito maksaa miljardeja. Sijoitukselle ei kuitenkaan saada rahallista vastinetta, ja julkisten alueiden kunnossapito on heikkoa. Samalla maailma digitalisoituu ja ihmiset ovat laitteineen jatkuvassa yhteydessä internetiin. 

Liikenneverkkoesityksestä

Tänään on päivän puhutuin asia liikenneverkko. Puhuin aiheesta mm. radiopakinassani tänään. Kirjoitan myös blogiini muutamia ajatuksiani.

Liikenneministeri Berner esitteli eilen ministeriön valmisteleman Liikenneverkkoesityksen. Tämä esitys olisi suuri muutos nykyiseen, kun valtion tiet siirtyisivät Liikenneverkko Oy:n hallinnoimaksi eli yhtiö vastaisi teiden kunnossapidosta ja korjaamisesta. Yhtiön omistaisivat valtio 65 %:lla ja maakunnat 35 %:lla. Yhtiö rahoittaisi toimintansa teiden käyttömaksuilla.

Liikenneuudistus tikunnokassa

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) piti aiemmin päivällä tiedotustilaisuuden johtamansa ministeriön kaavailemasta liikenneuudistuksesta. Osa järjestelyihin liittyvistä kysymyksistä sai vastauksen, mutta uusiakin heräsi.

 

Kansallisomaisuus on kansan omaisuutta

Ministeri Anne Bernerin esityksessä on Digitan kaikuja. Kun Yleisradio myi lähetysverkkonsa, Suomen TV-verkosta tuli ulkomaisten sijoittajien rahasampo. 

Yle ja muut suomalaiset mediatalot joutuvat pulittaamaan Digitalle vuosittain 80-90 miljoona euroa. Veroja Digita maksaa Suomeen vähän, koska osa voitoista siirtyy veroparatiiseihin.

Jos Suomen liikenneverkko yhtiöitettäisiin, pelkona on, että jossain vaiheessa yhtiö myydään ulkomaille, ja sitten alkaa rahastus.

Liikenneverkkohankkeesta ja liikenneverkkoyhtiöstä

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin tiedotustilaisuus liikenneverkkohankkeen selvityksestä päättyi juuri. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja on erittäin tärkeää, että keskustelu liikenneverkkojen kehittämisestä on nyt avattu. Jotain täytyy tehdä, sillä muuten kansallisomaisuutemme rapautuu. Selvityksen mukainen ratkaisu on perusajatukseltaan hyvä, mutta se vaatii vielä muutamilta osiltaan kehittämistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä