Krisu -Siuntiosta Siuntiolaista elämää - murheineen ja iloineen

Kaikki blogit puheenaiheesta Peruskoulu

Älypuhelimet koulussa ja Ranskan malli

Hauskaa, että silloin tällöin vielä otetaan yhteyttä Vuoden luokanopettaja 2013 tiimoilta. Tällä kertaa minulle soitettiin mökille. Puhelinhaastattelu tehtiin vauhdilla, kun istuskelin laiturilla auringonpaahteessa.

Ranskan malli kiinnostaa mediaa. Maa oli ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa lakiin on kirjattu, että oppilaat eivät saa tuoda älypuhelimia kouluun. Olen aina pitänyt Ranskaa todellisena sivistysmaana.

Oikeastaan koko jutun ydin löytyy kahdesta lauseestani:

Hyvin menestyvien oppilaiden kesäloman alun aikaistaminen

Tänään on taas se päivä, jolloin kouluissa raikaavat Suvivirsi ja lukioissa myös Gaudeamus Igitur. Hyvää suvisäätä ja helteitä on kuitenkin tänä vuonna päästy viettämään jo parisen viikkoa tai ylikin ja ei ole poikkeuksellista, että toukokuun loppupuoli tarjoaisi jo aivan hyviä lomasäitä. Lisäksi kaikki tietävät, että kevätlukukausi on nykyään pidempi kuin syyslukukausi ja sen loppupuoli tunnetusti koululaisille raskas.

Peruskoulussa ei ole osaamisvaatimuksia – Opetushallitus HERÄÄÄTYS

 Valveutuneille kansalaisille on ollut selvää jo parikymmentä vuotta, että peruskoulun päästötodistuksen saa jokainen, joka vaivautuu käymään tunneilla. On ollut myös kauan tiedossa, että peruskoulun todistusten arvostelussa on valtavat erot: hyvän koulun arvosana 7 voi vastata heikon koulun arvosanaa 9. Vähitellen osa meistä kansalaisista on ruvennut ymmärtämään, että koulupudokkaat ovat joutuneet kyseiseen tilaan jo peruskoulussa – ei sen jälkeen.

Johtuuko poikien syrjäytyminen epäreiluista arvosteluperusteista?

Kävi taas niin, että kevyt keskustelu pakotti tarkistamaan asioita ja tieto lisäsi tuskaa. Puhuimme Twitterissä peruskoulusta, poikien ja tyttöjen pärjäämisestä ja niihin liittyvistä kysymyksistä.

Keskustelun tiimellyksessä hain lisätietoa ja törmäsin kahteen artikkeliin. Yleisradion artikkelissa vuodelta 2015 kirjoitetaan seuraavaa:

Gabriel Heller Sahlgren: Älkää valitko sitä tietä!

24.4. HS  

Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

Ruotsi antoi 1990-luvulla oppilaille paljon vastuuta omasta oppimisesta, mutta nyt kokeilu alkaa olla ohi. HS tutustui Ruotsin nykyisiin opetusmetodeihin yläkoulussa Södertäljessä.

Opettaja-lehti jatkaa mielenkiintoista retoriikkaansa

Otan uusimman Opettaja-lehden käteeni ja pääsen sivulle 10. Kuvassa on viisi hymyilevää opettajaa sekuntikellot käsissään. On löytynyt vihdoin peruskoulu, joka on ilmoittautunut mukaan vuosityöaikakokeiluun. Seuraa lukemattomia virkkeitä, joissa tätä autuutta hehkutetaan. Epäusko valtaa mieleni ja joudun vilkuilemaan ympärilleni, olenko piilokamerassa. Väliotsikon ”Kuusi kaupunkia kärkkyy kokeilemaan” kohdalla repeän nauramaan kovaäänisesti. Eihän tämä voi olla totta.

Järvikalamureketta, perunaa, juureksia ja salaattia

Valittelin edellisessä blogikirjoituksessani, että Vantaalla käytetään kouluruuan raaka-aineina aivan liikaa ulkomaalaisia tuotteita kuten soijaa valtamerten takaa, ruotsalaista näkkileipää tai pastaa.

http://enkeliporsas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253564-ruotsalaista-nakkileipaa-ja-pastaa-var-sa-god

Paljon melua Sanomalasta

8.4. HS

Vantaalla päätettiin kokeilla 75 oppilaan jättiryhmiä, nyt lapset istuvat koulussa kuulosuojaimet päässä – ”Melu on ajoittain ihan järkyttävää”

Matematiikan opettaja Tiina Tynkkysellä on menossa tehtävänanto kello 9 aikaan harmaana perjantaiaamuna. On alkamassa Hämeenkylän koulun 9-luokkalaisten matematiikan tuplatunti vanhassa Sanomalan toimistotalossa Vantaan Martinlaaksossa.

Milloin alkaa kampanjat koulu- ja some-kiusaamista vastaan?

Aletaan suorapommitus kiusaajia vastaan vai olemmeko niin nynnyjä ettemme mitään keksi? Keksin jo hyvät hashtagit:

#PeruskouluToo

#SOMETOO

Lisäksi voisi perustaa myös hashtagin puolustusvoimissa tapahtunutta kiusaamista vastaan:

#InttiToo

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä